Hakukoneoptimointi eli SEO vuonna 2019

Hakukoneoptimointi eli SEO vuonna 2019

Hakukoneoptimointi eli SEO vuonna 2019

Paitsi että hakukonemainonnassa kilpailu jatkuvasti kiristyy, niin myös hakukoneoptimoinnin osalta eli luonnollisen näkyvyyden (ei-maksullisen) osalta tulee Googlen algoritmi muuttumaan.

Aiemmin Google on painottanut sisältöä, mutta totuus on, että jopa Google lopulta kärsii sisältötulvasta ja ähkystä. Maailmassa on yli 1,8 biljoonaa nettisivustoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sinunkin pitää muuttaa toimintatapaa, jos haluat näkyä Googlessa.

Google on muuttanut algoritmejään monesti ja niistä tulee jatkuvasti monimutkaisempia ja haasteellisempia näkyvyyden kannalta. Enää ne aiemmat ja ehkä helpommat kriteerit eivät saa niin suurta painoarvoa. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sisältöä, linkkejä, jotka linkittävät sinun sivustollesi jne.

Nyt Google on alkanut kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:
– Viihtyvätkö kävijät sinun sivustollasi pidempään kuin kilpailijasi sivustolla?
– Palaavatko kävijät takaisin Googlen hakuun sivustoltasi?
– Kasvavatko brändihaut Googlessa jatkuvasti ja kokevatko asiakkaat yrityksesi ”brändinä” ylipäätään?
– Klikkaavatko asiakkaat useimmiten yrityksesi mainosta eli onko klikkiprosenttisi korkeampi kuin kilpailijoittesi?

Ennen yritimme pysyä Googlen mukana ja ymmärtää sitä ja sen käyttämiä kriteerejä, algoritmiä, mutta nyt painopiste siirtyy käyttäjien ymmärtämiseen.

Content is King and Queen at the same time. Edelleen, mutta fokus on tekstien luomisessa, ylläpitämisessä, päivittämisessä ja käyttäjien seuraamisessa. Miten pystyt ratkaisemaan käyttäjäsi ongelman ja antamaan hänelle vastauksen kysymykseen? Siinäpä se yksinkertaistetusti on.

Jos tarvitset apua hakukoneoptimoinnin kanssa näillä näkökulmilla, niin ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Pirteää alkavaa talvi-viikkoa!

-Nina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *